INDIANASSA KUUKIN ON KUUMEMPI

11.8.–23.8.2014 Bloomigton, Indiana, United States

Olen asunut Bloomingtonissa Indianassa kaksi viikkoa. Täällä on niin kuuma, että olo on ulkona kuin kilpavitosen jäljiltä, vaikka seisoisi ihan paikallaan. On myös niin kosteaa, että pyykit kuivuvat kolmessa päivässä ja hiuksissa on kestotilauksella märkäkampaus.

Asunnossani on keittiö, olohuone, kylpyhuone, siivouskomero, kaksi makuuhuonetta ja mongolialainen kämppis nimeltä Bud. Bud on 29-vuotias englannin kielen opettaja.

Huomioikaa nousevan taiteilijan Ikkunamaalia aaltopahville -teos vasemmassa yläkulmassa

Asunto sijaitsee mäen päällä. Rakennus kuuluu yliopiston asuntoloihin, muttei ole tarkoitettu ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Työhuoneelle viiletän polkupyörällä aamuisin alamäkeä 8 minuuttia. Työhuoneelta takaisin kotiin huohotan iltapäivisin 18 minuuttia.

Asuntoon on viritetty kaksi pyydystä mahdollisia torakoita varten. Tähän mennessä en ole nähnyt yhtäkään. Torakat ovat olleet ainoa asia, jota olen Bloomingtonissa pelännyt, joten turvassa ollaan, äiti.

Kahden viikon aikana huomioni on kiinnittynyt esimerkiksi seuraaviin asioihin:

Elisa ja kampuskaupunki

Asun kampuskaupungissa. Kampus on suurin koskaan näkemäni, sillä sen ympäri autolla (milläs muullakaan) ajaminen kestää 25 minuuttia. Kampuksella asuu ja opiskelee yli 40 000 opiskelijaa, joten Bloomingtonin väkiluku tuplaantuu ensi viikolla, kun yliopiston kurssit alkavat. Alueella on vanhojen linnamaisten rakennusten vuoksi tylypahkamainen tunnelma. Olen nähnyt myös taidemuseon, teatterin, elokuvateatterin, hautausmaan ja amerikkalaiset pikaruokalaketjut.

Kampuskaupungin top 3 kahden viikon jälkeen: 1. Eipä muuten pelota 2. Kivat kukka-asetelmat 3. Ruoka, jumppa ja kaverit 10 minuutin säteellä.

Kivoja kukkia

Taiteilijat taidemuseolla

Elisa ja amerikkalainen supermarketti

Suurimmat ruokaostokset on taloudellisinta tehdä amerikkalaisessa supermarketissa. Lähimmät supermarketit sijaitsevat 15 minuutin pyöräilymatkan päässä asunnoltani, mutta marketteihin kuuluu ajaa autolla. Jalkakäytävät markettien ympärillä kiemurtelevat epäloogisesti ja saattavat loppua kesken. Marketista toiseen on helposti matkaa 700 metriä, vaikka kyse on viereisestä korttelista. Alue on reunustettu pikaruokaketjujen drive in -versioilla. Ostoskasseista tulee painavia, koska kaikki myydään perhekokoina.

Ensimmäisellä ruokaostoskerralla saimme autokyydin kotiin ystävälliseltä tädiltä, joka ihmetteli kävelyaikeitamme. Toisella ruokaostoskerralla sata vastaan ajavaa autoa seurasi sivusta, kun ähelsin kuuden kauppakassin kanssa pyörällä ylämäkeä ylös. Kolmannella ruokaostoskerralla löysin toiselta puolelta kaupunkia pienen luomuruokamarketin, josta ostin ruisleipää ja raejuustoa.

Elisa ja kodin sisustus

Ihmiset Bloomingtonissa ovat ystävällisiä ja avuliaita. ”Oh wow Finland” on jo tuttu juttu. Kohteliaisuuksia jaetaan sen kummempia kakistelematta. Olen saanut muuttoapua, kursseillerekisteröintiapua, jumppapaikanetsintäapua, muuta suunnistusapua, ruoka-apua ja kantoapua. Avunpyyntötilanteessa on hyvä muistaa tervehdykset, kuulumiset, kestohymy, koiranpentukatse, mahdolliset kehut ja lopputoivotukset.

Tänä aamuna sisustin asuntoni osallistumalla International Furniture Give-Away -tapahtumaan satojen vaihto-opiskelijoiden kanssa. Tapahtuma toimi vapaaehtoistyöllä ja oli yksi parhaiten organisoiduimmista tilaisuuksista, joissa olen koskaan ollut. Tapahtumassa saimme valita kotiimme käytettyjä huonekaluja ja kodintarvikkeita. Parin tunnin päästä vapaaehtoistyöläiset kantoivat asuntooni keittiönpöydän, puisen valkoisen sängyn, peilin, vaasin, lampun, pölynimurin, tuolin ja paljon keittiötarvikkeita. Nyt on riemu leipoa korvapuusteja maanantain ensimmäiselle suomen tunnille.

Elisa ja paperihommat

Bloomington on osoittautunut paperihommien paratiisiksi. Jokainen uusi rakennus, asia tai ihminen vaatii aluksi lomakkeen täyttämisen. Ilman täytettyä lomaketta mikään ei liiku eikä poikkeuksia tehdä. Olen päässyt täyttämään vuokrasopimuspaperin, asunnonkuntopaperin, asuntolaorientaatiopaperin, terveyskeskuspaperin, kurssirekisteröintipaperin, vakuutuspaperin, urheilukeskuspaperin, opiskelijarekisteripaperin, internetasiapaperin, opiskelijakorttipaperin ja monenlaisia ilmoittautumispapereita. Paperit toimitetaan niihin erikoistuneisiin toimistoihin yksitellen kävelemällä kampusta ristiin rastiin. Jopa uudella retrolla polkupyörälläni on nyt paperihommat kunnossa, parkkimaksut maksettuna ja pieni sininen tarra etukeulassa.

Elisa ja ennakko-oletukset

Olen oppinut kahden viikon aikana, kuinka helposti näkee sen, mitä olettaa näkevänsä. Samaan aikaan jää helposti näkemättä se, mitä ei oleta.  Turhista ennakko-oletuksista eroon pääseminen olkoon yksi tämän vuoden tavoitteistani.

Esimerkiksi olin olettanut, että joudun maksamaan täällä kaikista palveluista, mutta nyt olenkin törmännyt ilmaisiin vapaaehtoistyöprojekteihin. Viime keskiviikkona vaihdoin itse (ihan itse, iskä!) polkupyöräni eturenkaan rikkoutuneen sisäkumin Community Bike Projectissa, jossa vapaaehtoiset pyöräilijäpojat neuvoivat minulle, kuinka moinen taikatemppu tehdään. En myöskään enää oleta, että muille vieraiden kielten opetusassistenteille on itsestäänselvää, kuinka liikennevalot toimivat tai kuinka tytöt voivat myös liittyä urheilukeskukseen. Toissapäivänä kävimme jo hip hop -tunnilla.

Madina vaihtaa renkaan

Meikän menopeli

Kiinnostavia keskusteluita opetusassistenttien kanssa ovat antaneet seuraavat aiheet:

a) Individualismi vai kollektivismi? Onko parempi, että hoitaa asiansa itsenäisesti vai yhteistyöllä?

b) Käsitykset turvallisuudesta. Onko liikenne turvallista? Onko ulkona turvallista? Onko kummituksia olemassa?

c) Perheasiat ja tyttöjen jutut. Muut assistentit asuvat perheidensä luona siihen asti, kunnes menevät naimisiin. Lähes kaikkien assistenttien kulttuureissa perhe joko päättää tai ainakin vahvasti vaikuttaa avioliittoon. Muiden silmissä vaikutan pojalta kasvatuksineni.

d) Suhtautuminen tasa-arvoon. Saan purra hammasta mielisairauskommenttien kohdalla.

e) Tasapainottelu oman ja yhdysvaltalaisen kulttuurin välillä. Kuinka paljon adaptoitua Amerikan arkeen, kun kuitenkin tarkoituksena on toimia oman kulttuurin lähettiläänä?

Euraasian laitoksen assistentit

Hikisiä halauksia uuden keittiönpöydän ääreltä!

Elisa

Date Night

ORIENTOITUMISTA

5.–10.8.2014 Philadephia, Pennsylvania, United States

Philadelphia on kaupunki, josta moni asia saa alkunsa. Vuonna 1776 Philadelphian Independence Hallissa kirjoitettiin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistus.  Vuonna 2014 Philadelphian Pennsylvanian yliopistossa Elisa vietti Fulbright-vuotensa ensimmäiset päivät.

Orientaatiopäivinä eri puolilta maailmaa saapuvat vieraiden kielten opetusassistentit tutustuivat toisiinsa, FLTA-ohjelmaan, yhdysvaltalaiseen yliopistoelämään ja ylipäätään elämään kaukana kotoa.

Tapasin ihmisiä maista, joista en ollut aiemmin tavannut ketään. Olin monelle ensimmäinen suomalainen, jonka he koskaan olivat tavanneet. Yllätyin, kuinka nopeasti mieli alkoi henkilöidä maan, kulttuurin ja kansan tietyn ihmisen ympärille.

Omat mietteeni orientaatiosta ovat imelämpiä kuin odotin. Kuvatkoon kuitenkin nyt lopulta vanha kunnon karamellilause ”tunsin olevani oikeassa paikassa oikeaan aikaan” asiaa parhaiten. Enkö puolen tunnin kertakaikkisen kokojumin jälkeen keksi tosiaan mitään kornimpaa?

Kolmantena orientaatiopäivänä aloin ajatella, että tänne minä kuulun, vaikka olen lähes tuntemattomien seurassa. Tätä minä haluan tehdä, vaikka en tiedä, mitä seuraavaksi tapahtuu. Tällä tavalla saavutan pienen osan päämäärästäni, vaikka en osaa sanoa, mikä se on.

Ehkä vuosikausien hikoilut ja räkäilyt kirjaston kirjojen päällä ja itkupotkut merkityksettömästä harhailusta eivät ole menneet hukkaan. Viimeisenä orientaatiopäivänä pienet onnenkyyneleet ennen nukkumaanmenoa tuntuivat erityisen merkityksellisiltä.

Tässä on tiivistelmä Elisan orientaatioviikosta:

Tiistai 5.8.2014

Mitä tapahtui?

- Saavuin Philadelphiaan kello 15.25 ja vietin elämäni pisimmän kaksituntisen maahantulojonossa haukotellen. Söin suuren määrän illallista 24-kerroksisen yliopistorakennuksen kattokerroksessa, vaikken ollut yhtään nälkäinen, koska Suomessa oli aamuyö.

Mitä opin?

- Yksin matkustaessa on pakko alkaa luottaa nopeasti niihin ihmisiin, jotka tapaa. Muutamassa päivässä heistä tulee läheisiä.

Päivän kuva: Ensivaikutelma

Keskiviikko 6.8.2014

Mitä tapahtui?

 - Eksyin turkkilaisten opetusassistenttien kanssa kahdeksan minuutin matkalla yliopiston majoitustornista orientaatiorakennukseen, koska kaikki rakennukset ovat isoja, näyttävät samalta ja ovat samojen kauniiden viheralueiden ympäröimiä.

- Kuuntelin neljä tervetuliaispuhetta ja luennon kulttuurien välisestä kommunikaatiosta yhdysvaltalaisessa luokkahuoneessa,  luennon yhdysvaltalaisten yliopistokampusten eroista ja yhtäläisyyksistä, luennon uusista oppimisympäristöistä ja  luennon erilaisista yliopisto-opiskelijoista.

- Tutustuin Philadelphiaan bussin ikkunan läpi meille järjestetyllä kaupunkikierroksella, jonka aikana kuulin nimen Benjamin Franklin noin 30 kertaa.  Juoksin Rocky-elokuvista (muille paitsi minulle) tutut portaat ylös Philadelphian taidemuseon edessä.

Mitä opin?

- Aamupalaksi voi syödä muutakin kuin ruisleipää ja jogurttia. Amerikassa on muutakin ruokaa kuin hampurilainen ja pitsa. Kevätrullat, juustot, hedelmät, aasialainen quinoa-salaatti, friteeratut kanelibanaanit, paistettu kurpitsa, pitaleivät, kolme erilaista hummusta, couscous-salaatti, pistaasipähkinät, tsatsiki, mintun lehdet ja mustikat ovat kelpo kombo samalla lautasella. 

- Erilaisista yliopisto-opiskelijoista kertovalla luennolla konkretisoitui, että myös erilaisista kulttuureista tulevilla opetusassistenteilla voi olla eriäviä mielipiteitä. Jokainen luennolle osallistuva sai käteensä pienen kaukosäätimen, jolla pääsi kertomaan anonyymisti mielipiteensä erilaisia ihmissuhteita koskeviin väittämiin klikkaamalla vaihtoehdon a, b tai c. Tulokset nousivat diagrammeiksi valkokankaalle ja niistä keskusteltiin.  ”They are just sick” ja ”It’s totally okay to make jokes about them” -kommentit järkyttivät, surettivat ja saivat ajattelemaan, kuinka paljon maailma on vielä kesken.

Päivän kuva 1: Ruokapiiri

Päivän kuva 2: Rocky-portaat

Torstai 7.8.2014

Mitä tapahtui?
 - Aamupäivällä kuuntelin luennot yhdysvaltalaisten yliopistojen arviointisysteemistä ja kommunikatiivisesta kielenopetuksesta. Iltapäivällä kiirehdin puolen tunnin pikkuluennoille, jotka käsittelivät tuntisuunnitelmia ja teknologiaa.

Mitä opin?
- Lähes kaikki muut opetusassistentit ovat kotimaassaan englannin kielen opettajia, eivätkä oman äidinkielensä opettajia niin kuin minä olen. Osa heistä opettaa englantia yliopistossa. Siksi haluan nostaa hattua suomalaiselle englannin kielen opetukselle siitä, että pärjään täällä nyt näinkin hyvin.

Päivän kuva: Oh Benjamin, Benny, our new bff

Perjantai 8.8.2014

Mitä tapahtui?

- Opetusassistentit jaettiin ryhmiin, jossa pääsimme opettamaan toisillemme omaa kieltämme 10 minuutin tuokion verran. Minun ryhmässäni oli ranskan, saksan ja portugalin kielen opetusassistentteja, joista yhdelläkään ei ollut aavistusta siitä, miltä suomi kuulostaa. Tarkoitus oli aktivoida muut ja käyttää opetettavaa kieltä mahdollisimman paljon. Lopulta päädyimme muun muassa leikkimään yhdessä ”pää, olkapää, peppu, polvet, varpaat” -laulua portugaliksi useamman kerran.

- Viimeisen päivän kunniaksi meille järjestettiin illallistanssiaiset, joihin oli määrä pukeutua oman maan ja kulttuurin mukaisesti. Minun asuni oli jotain Väinämöisen ja Suomi-neidon väliltä, ja erityisesti kaksi pulleaa palmikkoani herättivät muissa suurta hilpeyttä. Tapahtumassa oli ainutlaatuisen kansainvälinen tunnelma, jollaiselle vastaavaa en ehkä koskaan elämässäni pääse kokemaan.  Katsoessani eri maiden esityksiä, tanssiessani turkkilaisen, nigerialaisen ja venäläisen musiikin tahtiin ja ottaessani värikkäitä yhteiskuvia tunsin itseni erittäin onnekkaaksi.

Mitä opin?

- Koulujärjestelmissä on suuria eroja. Se, miten itse on oppinut, vaikuttaa siihen, kuinka opettaa ja millaisesta opetuksesta pitää. Olkaamme Suomessa onnellisia siitä, ettei meillä ole 80 oppilaan ryhmiä, arvosanoja ei voi puhua tai lahjoa paremmiksi, opetus ei ole pelkästään opettajakeskeistä luennointia eikä asioita pakoteta oppimaan ulkoa.

- Tottumus tiettyihin miesten ja naisten välisiin suhteisiin kotimaassa matkaa helposti ihmisten mukana monta tuhatta kilometriä. Moni opetusassistentti on kotoisin maasta, joissa mies päättää ja dominoi. Tasa-arvoiseksi kasvatetuin silmin tuntuu erikoiselta katsoa esitystä hääseremoniasta, joka symboloi miehen vahvistumista ja miehen suurta vastuuta ottaa harteilleen vaimostaan huolehtiminen.

Päivän kuva 1: Ensi vuoden kollegani

Päivän kuva 2: Sydämiä ympäri maailman

Lauantai 9.8.2014 ja sunnuntai 10.8.2014

Mitä tapahtui?

- Orientaation jälkeen vietin kaksi päivää kolmen kiinalaisen tytön kanssa Philadelphiassa. Söin molempina päivinä Chinatownissa, jossa minulle näytettiin, kuinka kiinalaisessa ravintolassa oikeasti kuuluu käyttäytyä.

Mitä opin?

- Kolme kiinalaista tyttöä tykkää ottaa enemmän valokuvia ja videoita kuin sata suomalaista instagrammaajamimmiä yhteensä. Kuvien kanssa pelleily oli kivaa!

Päivän kuva: I did kung fu

Paahtavasta Bloomingtonista tuhat pusua lähettäen

Elisa

P.S. Mikäli S2-opetus ja raapustukseni kiinnostavat, käy lukemassa viime syksynä Hampurin yliopistossa Paula Jääsalmi-Krügerin kanssa yhdessä kirjoittamamme artikkeli Lihaton lokakuu puhuttaa Suomessa. Millä reseptillä valmistetaan maukas keskustelu myös saksankielisten oppijoiden kanssa?. Sen voi lukea täältä: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/135590.

Kyseessä on Puhetta eri S2-foorumeilla -niminen kokoelma suomen opettajien ympäri maailmaa kirjoittamia artikkeleita puheen opettamisesta.

LÄHTEMISEN TAITO

Tuesday, 05 August
Not valid after: 05 Aug 2014
Departure: Helsinki-Vantaa, Finland 07:55 Terminal 2                                        

Lennän huomenna Lontoon kautta Philadelphiaan, jossa osallistun vieraiden kielten opetusassistenttien orientaatioon Pennsylvanian yliopistossa. Siitä viikon päästä lennän Indianan osavaltion pääkaupunkiin Indianapolikseen, josta jatkan bussilla 50 minuutin matkan Bloomingtoniin. Bloomingtonissa vietän seuraavan lukuvuoden.

Tälle sivulle aion raportoida epävirallisesti siitä, mitä minulle vuoden aikana kuuluu.  

Ennen lähtöä on tuntunut siltä, että elokuun 5. päivään on samaan aikaan vielä viikkokaupalla aikaa ja että huh, se on ihan just, apua. Ajatukset ovat yhtäaikaa Tampereella ja 7200 kilometrin päässä. 

Perhettä ja ystäviä on hyvästelty, muttei tarpeeksi. Heiheimoikkamoinähdäänensivuonna. Kertaa sata. Mikä edes on kohtuullisuutta sen määrässä?

Aloitan epävirallisen raportoinnin listaamalla viimeisen kuukauden kohokohdat ulkomaille muuttavan muistilistaksi, jollaisiin olen perehtynyt viime aikoina tullakseni taitavaksi ulkomaille lähtijäksi.

Ulkomaille muuttavan Elisan muistilista aikavälillä 5.7.2014–5.8.2014 

1. Kauaksi lähteminen pitkäksi aikaa vaatii suunnitelmallisuutta. Pakkaa matkalaukku, pura se kolmesti, ajattele järkevästi, pura, tee valintoja, pura, pura, tee parempia valintoja ja pakkaa uudelleen. Varastoi Suomeen jäävät tavarat ahdistelematta liikaa perheen tai tuttavien kaappi- ja varastotiloja.

2. Aloita kavereiden hyvästely hyvissä ajoin ja sellaisista ihmisistä, joita tiedät näkeväsi ainakin kuusi kertaa ennen lähtöä. Huomaat pian, että kahvikutsujen määrä moninkertaistuu. Se puolestaan kasvattaa ekspotentiaalisesti todennäköisyyttä jäähyväishalauksiin.

3. Tulosta ne neljäsataa sivua sähköpostiin tulleita "before you go you should know" -ohjeita ja sertifikaatteja, jotka olet saanut puolen vuoden aikana, ja sekoita ne keskenään.

4. Pelaa monenlaisia hauskoin ysärigrafiikoin pyöriviä Yhdysvaltoihin liittyviä karttapelejä internetissä.

5. Kehuskele kavereillesi, kun olet saanut yli 60 % oikein "place the state" -osavaltiopelissä kuuden tunnin hakkaamisen jälkeen.

6. Käy kaikissa lempipaikoissasi fiilistelemässä vielä viimeisen kerran. Ole yllättyvinäsi, kun yli puolet niistä liittyy jollain tavalla ruokaan.

7. Säilytä piinaava pikkujännitys viisumiasioissa. Jännitä viisumihakemukseen tarvittavan lomakkeen toimitusta, viisumihakemuksen täyttöä, viisumihaastatteluun matkustamista ja varsinaista viisumihaastattelua. Hilpeän lisähien hankit, jos Joensuusta kello 5.28 lähtenyt junasi saapuu 24 minuuttia myöhässä Helsingin rautatieasemalle – minuutti ennen hetkeä, jolloin sinun pitää olla painamassa Yhdysvaltojen suurlähetystön summeria. Kannattaa ottaa haastatteluun mukaan mahdollisimman monta matkalaukkua, jottei suurlähetystön turvatarkastuksen virkamiesten aika käy pitkäksi. Pakkaa laukut täyteen päällä olevia elektroniikkalaitteita siten, ettei yksikään laite ole samassa pikkutaskussa toisen kanssa. Lopulta voit pörhistellä saavutuksellasi pari minuttia postin edessä, kun haet viisumin sieltä turvallisesti neljä päivää ennen matkan alkua.

8. Tee tuttavuutta muiden laitoksellesi Mongoliasta, Bangladeshista, Kirgisiasta, Kazakstanista, Usbekistanista saapuvien opetusassistenttien kanssa. Perusta Facebook-ryhmä, jossa kerrot itsestäsi. Käytä monipuolisesti hymiöitä, jotta muut ajattelevat sinun olevan iloinen tyyppi, eikä mikään suomalainen suppisuu.

9. Pohdi valmiiksi pieniä kivoja juttuja, joita voit kertoa Suomesta kaikille asiasta kysyville (ks. esim. edellinen kohta). Tarpeeksi pitkään mietittyäsi tunnet olevasi kotoisin vaaleanpunaisten pilvien päältä kaukaisesta Halimaasta.

10. Kuvagooglaa Indiana landscape. Hakutulokseksi saat aika monta maissipeltoa erilaisista kuvakulmista. Myhäile salaa, sillä olethan aina pitänyt popcornista.

Olkoon voima ja matkalaukut kanssani vielä Philadelphiassa!

Kertaalleen halauksin

Elisa