17.10.2014

KUINKA KAIVERTAA KURPITSA?

Bloomington, Indiana

Bloomingtonin syyskuulumistunnelmiin virittäytymiseksi klikkaa taustalle soimaan kappale Tim Burtonin ysäriklassikosta. Kyseisen animaation soundtrack toimi seuraavaksi esiteltävän kurpitsataiteen inspiraationa.

 

Ennen kurpitsoihin siirtymistä on syytä tietää, että viimein Indianassa näyttää, tuntuu ja maistuu syksyltä. Sataa vettä. Vaatteet kastuvat, kun koettaa ahtaa itsensä sateenvarjon alle kaatosateessa pyöräillessä. Vaatteet kastuvat myös, kun unohtaa aamulla sateenvarjon keittiönpöydälle. Räkää on kaikkialla. Puut ovat valokuvauksellisen punaruskeita. Niistä saisi postikorttimaisia kuvia, jos ei sataisi.

Tiistaiaamuna ei satanut, joten pääsin kuvaamaan työmatkaani kampuksella.

Tässä pyöräilen koulubussin perässä.

Tässä mietin jälleen, että olen ehkä sittenkin töissä Tylypahkassa ja opetan pimeyden voimilta suojautumista.

Tässä on Goodbody Hall. Siellä on suomen ohjelman toimisto eli minun työhuoneeni.

Muutaman kerran kokovartalolitimäräksi kastuttuani päätin, että on aika alkaa siirtyä uusine kivoine syystekemisineni sisätiloihin.

Tiistai-iltana kokeilin elämäni ensimmäistä kertaa kurpitsataiteilua lähestyvän Halloweenin kunniaksi.
(Tässä vaiheessa suosittelen kertaamaan inspiraatiomusiikin YouTube-linkistä.)  

Yhden kunniakkaasti päättyneen kokemuksen perusteella laadin tutoriaalin kurpitsan kaivertamisesta. Kokeile siis kotona tätä:

1. Hanki kurpitsa. Voit hankkia myös kaksi kurpitsaa, jos pelkäät, että puukotat ensimmäiseltä vahingossa hampaan irti. Kurpitsat maksavat kolmisen dollaria, joten kasvimaavarkauksiin ei ole aihetta.



2. Leikkaa kurpitsalta otsapala päästäksesi käsiksi sisäelimiin. Kurpitsan sisällä on paprikan sisuksen kaltaista seittimäistä vaaleaa tahnaa ja siemeniä. Kaavi tahna ulos ja vie se pois näköpiiristä.


Vaihtoehtoisesti voit myös juonia tämän vaiheen niin, että kanssasi kurpitsoja kaivertamaan saapuneet kaverisi kaapivat tahnan kurpitsasta samalla, kun itse juot teetä.


3. Piirrä kurpitsoille vekkuli naama. Määrittele persoonallisuus. Suunnittele ihmissuhdekaavio, ammatti, harrastukset, lemmikit, pakkomielle, miljöö, perhekriisi ja arvomaailma. Lisää vähän twistiä muutamalla elämäntapasairaudella ja mielenvinoumalla. Piirrä juonikaavio, jossa on huippukohta. Muista Aristoteles, Hollywood ja espanjalaiset telenovelat.


4. Kaiverra veitsellä piirrostesi mukaiset aukot kurpitsaan. Leiki kirurgia. Varo sormia. Älä puhko silmiä. Opi, että kurpitsa on kovempi vastus kuin esimerkiksi kurkku. Jos suunnittelit kurpitsallesi valkeat hampaat, raaputa veitsellä oranssi kuori pois hampaan kohdalta. Jos kuitenkin katkaiset vahingossa hampaan, muuta kohdassa kolme laatimaasi tarinaa yhtä katutappelua raffimmaksi. Tai paikkaa tilanne cocktail-tikun avulla.


5. Siivoa työtila ja asettele valmiit kurpitsat pöydälle valokuvausta varten kuin Kodin Kuvalehdessä konsanaan. Tässä ovat uudet ystäväni Jekyll Jack Sparrow Von Karkkila ja Hyde Johnny Depp McKepponen.


6. Sytytä kynttilöitä ja pistä ne kurpitsakavereittesi sisälle. Säikytä naapurisi ja kämppäkaverisi. Ota hauskoja valokuvia kurpitsa oman naamasi edessä. Kuvittele, että heräät yöllä siihen, että toinen kurpitsoista leijuu yhtäkkiä sänkysi vieressä ja nauraa.




This is Halloween! Älkää vilustuko tai nähkö huonoja painajaisia!

Elisa